© Henna Riekkoniemi

”Minä haluan oppia ja nähdä, kuinka pitkälle pelkällä mielen/tahdonvoimalla pääsee.”

 

Ihmiset pelkäävät kuoppia ja esteitä tiellään. Moni pelkää asioita, joita tiedetään, että ne tulisi kohdata. Miksi kaikki asioiden työstämiset koetaan hankalina tai haastavina? Onko se laiskuutta, pelkoa vai osaamattomuutta? Moni elää elämäänsä taakkojen kanssa. Vaikka painolasti olisi lähes sietämätön, sitä kannetaan ja se hyväksytään. Vanha sanonta kuuluu: ”Ihmisille ei anneta enemmän kannettavaa, kuin he ovat valmiita kantamaan”. Se kyllä pitää paikkaansa, mutta silti monet luhistuvat eikä jaksa. Se on mielestäni valinta, joka ei ole väärin. 

 

Eikö kaikkia helpottaisi tieto, että kyllä me olemme täällä oppimassa suurimman osan elämää, mutta jossain kohtaa ylität tietyn rajan, jolloin läksyt vähenevät tai ehkä vaan opit suhtautumaan niihin eri tavalla. 

 

Pelkäsin itsekin ennen monia asioita. Tein kaikki mahdolliset väistöliikkeet asioihin, joista tiesin, että joudun kohtaamaan. Tiesin, että mikään ei ole ikuista. Eikä ollut. Olen myös ymmärtänyt paljon kokeneena, että oikeastaan kuopat, kivet ja koetukset ovat vain hyvä asia. Tänä päivänä, minä jopa pidän niistä! Haastan itseni joka päivä. Niin sairaalta, kuin se kuulostaakin, tykkään, koska haluan oppia. 

 

Minä haluan oppia ja nähdä, kuinka pitkälle pelkällä mielen/tahdonvoimalla pääsee. Tiedän, että jokainen vastoinkäyminen on oppimista – etenemistä. Ja minä aion edetä. En ole mielen tai pelon vanki. On myös toinen osuva sanonta: ”Kaikista pahin vihollinen on muisto”. Paremminkin, oma mieli. Pointtini taitaa olla se, että jos on asia mikä pelottaa kohdata, ottakaa se ennemmin ohjauksena! Sinua autetaan. Ajatelkaa se siltä kantilta, että virheistä oppii ja vastoinkäymisistä kasvaa. Kai sinäkin haluat kasvaa ihmisenä? Siksihän me täällä olemme <3